Märskyn yleisurheilijat jälleen voitokkaita urheiluoppilaitosten välisissä kilpailuissa

20.1.2016

Edes aikainen aamu tai väsyttävä bussimatka Turkuun eivät olleet Märskyn yleisurheilijoiden tiellä, kun urheilijamme kävivät perinteisesti ulkoiluttamassa  jatkuvassa voittoputkessa kulkevaa mestaruuspokaaliaan Urheiluoppilaitosten mestaruuskilpailuissa. Vuosi 2016 ei tehnyt poikkeusta perinteeseen, ja pokaalipääsi jälleen majailemaan tutulle paikalleen koulumme palkintovitriiniin, tutustuttuaan hetken Kupittaan hallin kurvikkaisiin kaarteisiin.

 

Laaja osallistujamäärä lähes jokaisessa lajissa oli menestyksen kannalta tuhoisan tehokasta ja pisteiden ropiseminen oli pysäyttämätöntä. Kisojen onnistuneisuus ilmentyi hyvin myös urheilijoiden alkukauden kunnoista, sillä suuri osa atleeteistamme kykeni heti kauden avauskisassa ennätystehtailuun. Monet tennätyksistä johtivat suoraan hyviin sijoituksiin, jotka olivat suuressa avainasemassa koulumme menestyksessä tässä perinteikkäässä kilpailussa.

Hyvä ryhmähenki, pokaalin ulkoilutus, ennätykset ja lukuisat ilonhetket tiivistävät hyvin yleisurheilijoidemme päiväreissun Turkuun. Palkinto on turvallisesti paikallaan ja urheilijat ehjänä jatkamassa kauttansa, reissu lasketaan siis onnistuneeksi.   

Tulokset: 

pojat 60m

2. Arttu Paananen 7,07

300m

1.Niklas Bryggare 36,90

800m

3. Pekka Sinkkonen 2.03,99

Pituus

1. David Dawkins 657

2. Joni Heikkilä 651

tytöt 60m

1. Viivi Lehikoinen 7.78

2. Iiris Peterzens 7.87

3. Netta Myllynen 7.88

60m aj.

2.Iiris Peterzens 8,91

seiväs

2.Sara Heikkilä 341

pituus

1. Saara Hakanen 586

2. Iina-Kaisa Mäkelä 551

3. Pinja Pikkupeura 551

3-loikka

2.Tua-Talvikki Anttila 11,02

3.Riina Rautelin 10,99

Viesti 4x170m

1. Mäkelänrinne,  Netta Myllynen, Charlotta Bützow, Kira Kruuti, Viivi Lehikoinen