Vuoden Märsky
![]() |
Mäkelänrinteen urheilulukion senioreiden asettama toimikunta valitsi ensimmäisen kerran vuoden Märskyn vuonna 2000. Tästä lähtien Märsky on jakanut palkinnon vuosittain merkittävälle ex-Märskylle.
Vuoden 2011 Märsky on: Paula Heinonen
Mäkelänrinteen urheilulukion seniorit ovat valinneet vuoden Märskyksi ravitsemusasiantuntija Paula Heinosen. Valinta julkistettiin Märsky-päivänä 21.10.2011.
Vuoden Märskyn valintaperusteita ovat menestyminen opinnoissa ja työelämässä sekä henkilökohtaiset ominaisuudet.
Paula Heinonen kirjoitti ylioppilaaksi Märskystä vuonna 1980, opiskeli diplomi-insinööriksi Helsingin teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti myöhemmin jatko-opintoina tekniikan lisensiaatin tutkinnon pääaineinaan soveltava mikrobiologia, biotekniikka ja elintarviketeknologia.
Ammatilliselta koulutukseltaan hän on Euroopan patenttiasiamies. Paula Heinonen työskenteli tutkijana ja teollisoikeuspäällikkönä kansainvälisessä biotekniikka- ja ravitsemusalan yrityksessä noin 13 vuotta, kunnes perusti oman koulutus- ja konsultointiyrityksen vuonna 1997.
Yrittäjä ja ravitsemuskouluttaja Paula Heinonen on yksi funktionaalisen lääketieteen edelläkävijöitä Suomessa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja kolumneja sekä kouluttanut ja luennoinut työhyvinvoinnista, ravitsemuksesta ja erilaisista terveysongelmista. Omassa radio-ohjelmassaan hän vastaa niitä koskeviin kuuntelijoiden kysymyksiin. Myös omassa elämässään Paula Heinonen on säilyttänyt liikunnallisen elämäntavan. Hän on energinen, sosiaalinen ja myönteinen persoona ja innostava esiintyjä. Paula on naimisissa ja kolmen pojan äiti.
Vuoden Märsky valittiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2000, jolloin valituksi tuli ammattikoripalloilija Hanno Möttölä. Muut valitut ovat ranskalaisen Sodexho-konsernin innovaatiojohtaja Marja-Liisa Pihlström vuonna 2001, kuvataiteilija Heli Rekula 2002, uinnin maailmanmestari Hanna-Maria Seppälä 2003, Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen 2004, huippujalkapalloilija Aki Riihilahti 2005, Componenta-konsernin toimitusjohtaja Heikki Lehtonen 2006, valmentaja Anu Oksanen 2007, purjehtija Sari Multala 2008, tiedetoimittaja Marjo T. Nurminen 2009 ja jääkiekkoilija Ville Peltonen 2010.
